Sitten päästään aiheeseen, jota olen suuresti tässä ihmetellyt. Yksi jos toinenkin on keskustelupalstojen mukaan joutunut anelemaan lähetettä fyssarille. Itse en nyt anelemaan joutunut, mutta kun minun vakuutukseeni kuuluu 10 kertaa, niin asiasta mainitsin lääkärille. Hänen kommenttinsa asiaan oli, että kyllä hän minulle lähetteen kirjoittaa, mutta ei sitä jalkaa kukaan minun puolesta kuntouta. Tämä asenne on mielestäni sinällään hieman outo, koska nyt jälkikäteen kun asiaa ajattelen, niin ilman kuntoutusprosessia fyssarin kanssa jalkaani olisi hyvin voinut jäädä virheasento (kipsin jäljiltä sellainen oli) ja kuntoutuminen olisi vienyt huomattavasti pitempään. Lisäksi olen myös pohtinut, että ihmisten kuntouttaminen vakavien onnettomuuksien jälkeen mahd. Nop. Työkuntoon olisi myös yhteiskunnan etu. Ymmärrän kyllä sen pointin, että moni saattaa jättää fyssarin suosittelemat liikkeet tekemättä, mutta itselleni jalan kuntouttaminen oli prioriteetti numero yksi, niin ilman hänen apuaan tämä olisi vienyt paljon pitempään. No, myöhemmin lisää kuntoutumisesta, tässä oli tarkoitus nostaa esille lääkärien asenne kuntouttamiseen fysioterapiassa.
murtuneet luut
perjantai 17. tammikuuta 2014
Lopputarkastus, eli miksi lääkärien asenne fysioterapiaa kohtaan onmikä on?
12 viikkoa kepeillä kävelyä on melko rankka kokemus. Viimeinen viikko oli täyspainovarauksella kävelyä, mikä siis tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa voisi kepit heivata nurkkaan. Käytännössä itse kävelin kepeillä tuon viimeisen viikonkin, jotenkin kun pää ei suostu uskomaan, että kaikki on ookoo, ennen kuin alan ammattilainen on asian todennut. Tähän ei siis vaikuta se, miltä itsestä tuntuu, eihän korvien välissä olevassa ongelmassa siitä olekaan kyse. No, vihdoin ja viimein koitti siis se päivä, kun oli vuorossa lopputarkastus ja kohti tyksiä taas mentiin. Ensin mentiin taas kohti röntgeniä, aiellä otettiin kuvat ja sitten kohti lääkäriä. Kaikki näytti kuvissa olevan ok ja pienen vääntelyn jälkeen edelleen hän oli sitä mieltä, että kaikki on ok. Hyvin oli siis toipuminen mennyt ja raudat jalassa oli yhä niin kuin pitääkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ollut mielenkiintoista lukea kirjoituksiasi. Minä kaaduin syyskuun lopulla moottoripyörällä niin, että jäin sen alle. Vasemman puoleinen käsi murtui ja samanpuolen sääri-pohjeluu polven alapuolelta koki pirstaleisen murtuman. Viikon odotin leikkaukseen jossa jalka levytettiin. Toisen viikon vielä makasin sairaalan pedillä. Tuntemukset ovat olleet melkoisen samankaltaisia. Tuntui kuin oma vapaus olisi riistetty minulta. Kun tapaturma sattui 24.9, pääsin 20.12 vasta kävelemään täyspainovarauksella. Siitä lähtien tässä on yritetty pikku hiljaa kuntouttaa sitä. Tammikuussa aloitin vesijuoksun joka on auttanut saamaan jäykkään polveen lisää liikkuvuutta. Viime viikolla koin yhden "saavutuksen" kun pystyin polkemaan kuntopyörää lähes normaalisti kärsien vain pienestä kiristyksestä polvessa. Kävely ulkona on kovin varovaista ja ontuvaa. Mietin, kuinka kauan mahtaa mennä ennen kuin kävelen taas normaalisti.
VastaaPoista-Jollu-
Moikka,
VastaaPoistaIhanaa kuulla, että blogista on ollut iloa. Vähemmän ihanaa on tietysti varjopuoli, eli että murtumia on sattunut. Sinun tapauksesi kuulostaa melko hurjalta, kun olet samaan aikaan käsi ja jalka paketissa. Onneksi kuitenkin olet jo päässyt liikkeelle, se tekee päälle niin kummallisen hyvää, kun oma vapaus alkaa taas palautumaan.
Kuntoutuminen on pitkä prosessi, valitettavasti en ole vielä ehtinyt purkaa kokemuksiani siitä tänne blogiin, mutta luvassa sitä varmasti piakkoin on. Mietit tuota kunnolla kävelemään pääsemistä. Itselläni kävi sinällään hyvä tuuri, että mursin jalkani kevään viimeisillä hangilla ja kun pääsin tekemään kävelyharjoituksia niin kesä oli jo pitkällä. Kun syksyllä ensimmäiset liukkaat tuli, niin olin jo niin tottunut käyttämään jalkaani, etten enää osannut edes pelätä liukkautta. Sinulla tilanne ja ajankohta on tietysti toinen. Kokonaisuudessaan n. 1km lenkkejä pääsin tekemään alkusyksystä, kuukausi-pari täyspainovarauksesta. Siitä sitten pikkuhiljaa pitempää ja pitempää. Vuodenvaihteeseen asti se meni, kun en enää huomannut jalkaani, eli siis n. 9kk murtumasta. Pieniä tuntemuksia jalkaan tulee vieläkin ja fyssarini sanoi, että vuosi-puolitoista menee siinä, että jalka on niin normaali kuin mahdollista. Tämä siis jälleen minun tapauksessani ja suurella määrällä liikuntaa. Jokainen meistä ja meidän jaloistamme on erilaisia.
Hienoa myös kuulla, että olet löytänyt sopivan lajin kuntoutumiseen. Itselleni sopiva oli pyöräily, tarkemmin spinningpyörällä. Kun pää tykkää, niin myös jalka tykkää ja paranee nopeammin:) tsemppiä siis kuntoutusprojektiin. Hyvä siitä vielä tulee:)